Nyt on siis uusi vuosi. Uudenvuoden aatto, mikä lienee. Olen kotona homehtumassa, kun kaikki kaverit on jossain, toisella puolella Suomea, muilla kavereilla tai poikaystävän kanssa. Olin kai myöhään liikkeellä kun kyselin ihmisiltä mitä ne tekee. Ihan tyhmää, en haluaisi olla kotona. On se ihan kivaa kun on sipsiä ja limua, ja vanhempien kanssa ehkä pelataan jotain. Onneksi on hyvät välit vanhempiin edes :D Ja kynttilät luo tunnelmaa ja unohdin kastella joulukuusen. Pitää mennä hakemaan vettä ettei se kuole. No niin, nyt kaadoin vettä lattialle. Tekee mieli sanoa ei näin. Silent Hill jumittaa en voi pelata sitäkään. Voisin piirtää mutta angstisena ei kannata piirtää, tulee vaan sellainen olo ettei osaa mitään. No ylihuomenna näkee onneksi Oskua ja ensi viikolla on muutenkin kaikkea kivaa ^^.
Nukuin tänään pitkään. Eipä se haittaa koska nyt on onneksi loma ja koulu alkaa vasta 8.1. toisin kuin joillain alkaa jo 2.1. :D Vahingonilo on paras ilo ja lomalla pitää nukkua. Nukkuminen on aliarvostettua. Näin pelottavaa unta vähän aikaa sitten. En kirjoita sitä tänne mutta se oli pelottava. Katsottiin kavereiden kanssa myös Ringit (japanilaiset) ja Dark Water. Ehkä siksi näin painajaista. Mutta ne oli ihan hyviä elokuvia, kaikissa japanilaisissa elokuvissa on aina kaunalapsia. Ja paljon hiuksia. Se on joskus eww, mutta koska hiukset on hienoja ja kaunalapsia on kiva piirtää niin eipä se paljon haittaa. Taidan mennä tästä muualle angstaaman koska ei ole mitänä tekemistä eikä tännekään viitsi romaania kirjoittaa...
sunnuntai, 31. joulukuu 2006
Uusi vuosi : o
maanantai, 4. joulukuu 2006
Kurpitsa
Tässä nyt yksi kuvakin :b Vähän Halloween-aiheinen, ja aika iso :o No toivottavasti se ei haittaa. Itse olen sen siis maalannut, vesiväreillä.
maanantai, 4. joulukuu 2006
Sataa.
On joulukuu, ja vaan sataa :( Ei tällaista tueta, nyt pitäisi olla kymmenen astetta pakkasta ja paljon lunta ja niin päin pois. Mut eiii, kun sataa vaan ja sit myöhästyin bussista, seuraava menee vasta kolmen tunnin kuluttua. Pitää odottaa. Odottaminen on joskus tylsää. Useimmiten se on tylsää. Silloin pitää tietysti angstata ja valittaa jonnekin journaliin kuten tänne. Tai sit ei.
Olin lauantaina kaupungilla. Tai olimme. Meitä oli kaksi, minä ja Osku. Oli hauskaa ^^ Piirrettiin random paperi ja mun koulukaverit tuijotti meitä oudosti ja pitkään kun ne tuli vastaan Rautatieasemalla. Joku yritti pummia meiltä 50 senttiä ja Rautatieaseman metrotunnelissa oli joku kristinuskon sanansaattaja aka epäonnistunut Manan cossaaja : D Ja joku orkesteri soitti humppaa. Kampissa oli kuuma ja Kotipizzan tiskiltä sai vessapoletin. Mun puhelimessa oli joku vika ja isä ei voinut soittaa mulle.
torstai, 9. marraskuu 2006
Runoja
Kun sataa
Kun sataa,
kukaan ei hymyile koskaan.
En minäkään.
En enää, en sen jälkeen.
Siitä on kauan.
Silloinkin satoi,
jos ei olisi satanut,
minä voisin yhä hymyillä sateella.
Se ei jätä minua rauhaan.
Haluan unohtaa,
mutta aika on amoton.
Se ei anna minun unohtaa.
Sateella kukaan ei hymyile,
koska sade on ikävää.
Sade tuo harmaita muistoja,
kipeitä muistoja.
Haluaisin takaisin siihen hetkeen.
Muuttaisin kaiken,
niin että voisin jälleen hymyillä sateella,
kun kukaan muu ei sitä tee.
***
Surun laulu
Suru laulaa talvella.
Se tanssii ja itkee.
Suru on kaunis.
Se on lumivalkoinen.
Sillä on hopeinen vyö.
Ja sirot kädet.
Pitkät sormet.
Se on etäinen.
Mutta joskus se tulee lähelle.
Kun joku on mennyt pois.
Suru korvaa sen.
Täyttää tyhjän aukon rinnassa.
Kunnes ikävä on mennyt.
***
Ajatusten tanssi
Istun kynttilänvalossa.
Ajatukset pyörivät päässäni.
Ne tanssivat villiä tanssia.
Pyörien ympäri ja ympäri.
Niillä on loistavat silmät.
Ne panevat pääni pyörälle.
Ne sekoittavat minut.
Ne luovat varjoja silmieni eteen.
Varjoja, jotka tanssivat.
Sammutan kynttilän.
Kaikki loppuu.
Jää vain pieni ajatus.
Joka vaivalloisesti yrittää jatkaa tanssiaan.
Kun sataa,
kukaan ei hymyile koskaan.
En minäkään.
En enää, en sen jälkeen.
Siitä on kauan.
Silloinkin satoi,
jos ei olisi satanut,
minä voisin yhä hymyillä sateella.
Se ei jätä minua rauhaan.
Haluan unohtaa,
mutta aika on amoton.
Se ei anna minun unohtaa.
Sateella kukaan ei hymyile,
koska sade on ikävää.
Sade tuo harmaita muistoja,
kipeitä muistoja.
Haluaisin takaisin siihen hetkeen.
Muuttaisin kaiken,
niin että voisin jälleen hymyillä sateella,
kun kukaan muu ei sitä tee.
***
Surun laulu
Suru laulaa talvella.
Se tanssii ja itkee.
Suru on kaunis.
Se on lumivalkoinen.
Sillä on hopeinen vyö.
Ja sirot kädet.
Pitkät sormet.
Se on etäinen.
Mutta joskus se tulee lähelle.
Kun joku on mennyt pois.
Suru korvaa sen.
Täyttää tyhjän aukon rinnassa.
Kunnes ikävä on mennyt.
***
Ajatusten tanssi
Istun kynttilänvalossa.
Ajatukset pyörivät päässäni.
Ne tanssivat villiä tanssia.
Pyörien ympäri ja ympäri.
Niillä on loistavat silmät.
Ne panevat pääni pyörälle.
Ne sekoittavat minut.
Ne luovat varjoja silmieni eteen.
Varjoja, jotka tanssivat.
Sammutan kynttilän.
Kaikki loppuu.
Jää vain pieni ajatus.
Joka vaivalloisesti yrittää jatkaa tanssiaan.
lauantai, 28. lokakuu 2006
Pieni hetki - novelli
Pieni hetki
Istuin keittiön pöydän ääressä. Englanninkirja oli edessäni avonaisena, mutten tajunnut sanaakaan siitä, mit' luin. Kirjaimet vain kulkivat silmieni edestä, eivätkä sanat menneet aivoihini asti. Enhlanninläksyillä ei olisi voinut olla vähempää merkitystä kun paras ystäväni oli jättänyt minut yksin. Äiti ei kuitenkaan ymmärtänyt, vaan oli sitä mieltä, että läksyt oli luettava. Hän istui pöydän ääressä tuima ilme kasvoillaan ja luki lehteä. Ikkunasta näkyi vain harmaa, masentava marraskuinen maisema. Sanaakaan sanomatta suljin kirjan. Ei läksyjen teosta tulisi nyt mitään.
Hain puhtaan, pehmeän pyyhkeen liinavaatekaapista ja menin kylpyhuoneeseen. Laitoin kuuman veden valumaan ja nautin hetken aikaa siitä lämmöstä, joka ympäröi minut. Pesin itseni inkiväärintuoksuisella saippualla kyynelten valuessa poskilleni. Ne huuhtoutuivat veden ja saippuavaahdon mukana viemäriin. Aivan kuin niitä ei olisi ollutkaan. Toivoin niin. Toivoin, ettei minun olisi tarvinut itkeä, en halunnut itkeä. Mutta kyynelet vain tulivat.
Ihminen, johon luotin eniten maailmassa, joka merkitsi minulle niin paljon, ystävänä ja ajatuksiaani vielä paljon enemmänkin, oli pettänyt minut. Miksi ihmeessä olin koskaan luottanut häneen? Miksi olin lähtenyt hänen mukaansa? Ei minun tarvinnut etsiä vastausta keneltäkään, koska tiesin sen itsekin. Minä rakastin häntä. Mutta hän ei halunnut minua enää maailmaansa, kun sai tietää. Minä olin erilainen, minä en kuulunut hänen elämäänsä. Jos olisin ollut hiljaa, olisimmeko vielä yhdessä? Tiesin vastauksen. Kyllä. Mutta en olisi koskaan voinut piilottaa tunteitani. Kyllä hän alitajunnassaan tiesi koko ajan. Mutta epävarmuus piti ajatuksen poissa hänen mielestään.
Itkin. Hän kietoi kätensä ympärilleni ja lohdutti. En voi kertoa, kuinka ihanalta se tuntui. Lämmin allto kulki lävitseni, toivon kipinä syttyi sisälläni ja sammui saman tien. Tietenkin välillämme oli vain ystävyyttä. Vastasin kuitenkin halaukseen ja painoin pääni hänen rinnalleen. Hän silitti hiuksiani ja sen pienen hetken tunsin olevani hänen. Sain tuntea meidän kuuluvan toisillemme, sen hetken ajan hän oli minun. Silloin vasta tajusin kunnolla, mistä oli kyse. Mutta juuri sillä hetkellä millään ei ollut väliä. kun sain vain olla sen ihmisen lähellä ketä rakastin eniten.
Miksi kaikki oli aina niin epätoivoista. Miksi olin rakastunut juuri häneen? En tiennyt. Hän oli kysynyt sitä minulta, kun kerroin tunteistani. Silloinkaan en osannut vastata. Se oli viimeinen kerta kun sanoin hänelle sanaakaan. Hän kohteli minua kuin ilmaa, minua ei todellakaan enää ollut hänen maailmassaan. Se sattui. Se repi sydämeni riekaleiksi. Kestäisi pitkään, ennen kuin voisin rakastaa jälleen. Aika parantaa haavat, mutta arvet jäävät, ja arvet ovat usein ikuisia.
